Hauskaa Wappua!

Kaksi kuohuviinilasia, serpentiiniä ja kuohuviinipullon korkki pöydällä

Telakkakauden välirapotti

Alunperin The lista koostui 74 rivistä excelissä. Noin puolivälissä telakkakautta rivejä on 79, eli kiihtymisvaihe on ollut melko maltillinen ja leviämisvaiheeseen on jouduttu vain yksittäisten asioiden kohdalla.

Statukset

  • ”Valmis” 20 tehtävää
  • ”Prosessissa” 8 tehtävää
  • ”Ei aloitettu”51 tehtävää

Huomenna on jälleen juhlapäivä ja suunnitelmana on saada projektia merkitävästi eteenpäin tai ei ainakaan kovin paljoa taaksepäin.

Försti

Living the dream – and editing it

Herkku ostettiin kesällä 2019 ja ensimmäistä telakkakevättä vietettiin siis koronasulkujen aikaan keväällä 2020. Melkein joka viikonloppu ajelimme veneelle hommiin koko perheen voimin, jotta purjeveneen keväthuolto saatiin tehtyä. Matka telakalle on aika pitkä, noin tunnin yhteen suuntaan. Jonkun telakkapäivän kotimatkalla mieleen tuli, että tämänhän voisi tehdä toisinkin. Kehittelimme ajatuksen, että jos vaikka pääsiäiseksi hankkisi majoituksen aikuisille ja veisi lapset mummolaan, voisi tehdä jopa kolme täyttä päivää yhdellä ajamisella. Ensimmäisen kevään hommat alkoivat kuitenkin olla jo paketissa, joten ajattelimme toteuttaa tämän seuraavana vuonna. Keväällä 2021 kuitenkin jompikumpi gasteista oli koronakaranteenissa melkein koko ajan ja pääsiäinenkin turhan aikaisin, joten ajeltiin sekin kevät edestakaisin.

Jatka lukemista ”Living the dream – and editing it”

Ulkosaariston karua kauneutta

Sijainti: 59°46.9′N, 021°22.2′E
Merikortti: Sarja C, sarja D, lehti 713, 714
Verkkosivut: https://www.uto.fi

Ensimmäisestä Saaristomeren karttojen katselusta alkaen Utö oli kangastellut miehistön mielessä. Kauas ulkomerelle, majakkasaarelle, jonka kivikkoisilla vesillä on hylkyjä vieri vieressä, purjehtiminen tuntui melko suurelta seikkailulta. Uskaltauduimme vasta muutaman Saaristomerellä purjehditun kesän jälkeen, vuonna 2018, suunnittelemaan tosissamme Utötä kohteeksi.

Jatka lukemista ”Ulkosaariston karua kauneutta”

Venearkea eli kulkeilla asumista

Purjehdusta kuvataan joskus tavaksi kastua ja tulla kipeäksi samalla, kun siirtyy hitaasti ei minnekään kovaan hintaan – ja perinteinen purjehdussimulaattori on kylmä suihku, jossa repii satasia kesälomansa ajan, välillä hakkaa itseään laudanpätkällä ja öisin nukkuu kuivemmassa kohdassa molemmat tunnit. Tämän suuntaisia kokemuksia meillä kieltämättä on myös, mutta onneksi tämä ei ole koko totuus. Millaista siis veneessä asuminen ja eläminen oikein on? Miten lapset viihtyvät veneessä ja mitä oikeastaan teemme venepäivinä?

Jatka lukemista ”Venearkea eli kulkeilla asumista”

Modermagan – hyggeilijän paratiisi

Sijainti: N59°51,4′, E23°25,3′
Merikortti: sarja B, lehti 635

Tiettävästi jo viikingit tiesivät Suomenlahden vesillä suojaisen ankkuripaikan, jossa on suojassa kuin sikiö äidin kohdussa. Modermagan on saari Tammisaaren kansallispuistossa ja tarjoaa suojaa kaikilla tuulensuunnilla.

Jatka lukemista ”Modermagan – hyggeilijän paratiisi”