Kaikki paitsi purjehdus on opittavissa?

Kun kapu ensimmäisen kerran ehdotti purjeveneen hankintaa, förstin ensimmäinen ajatus oli, etteihän purjehtijaksi noin vain voi ruveta! Purjehdustaitohan pitää imeä äidinmaidossa tai vähintään kisata optariluokissa viimeistään kolmevuotiaana. Vai voisiko purjehtijaksi oppiminen olla mahdollista? Miten purjehtijaksi tullaan? Polkuja on tietysti yhtä monta kuin purjehtijoitakin, eikä yhtä oikeaa ole olemassakaan. Tässä mietteitä meidän opinpolustamme ja siitä, mitä tekisimme jälkikäteen toisin, jos voisimme.

Navigoiminen merellä

Navigointitaito on vesillä kulkemisen perusedellytys. Suomessa väylät on merkitty sekä kartoille että maastoon todella tarkasti ja hyvin, mutta siitä ei ole paljoa iloa, ellei merkkejä osaa tulkita. Ensimmäinen purjevene hankittiin loppusyksystä ja seuraavan talven aikana sekä kapu, että försti kävivät Navigaatioliiton saaristolaivurikurssin. Kurssilla opeteltiin merikortin merkinnät, maastossa olevat väylä- ja muut merkit, kompassisuuntien laskentaa, väistämissääntöjä ja merimiestaitojen perusteita, kuten sääsysteemejä ja sään ennustamista, reittisuunnittelua ja turvallisuustaitoja. Muutamaa vuotta myöhemmin kävimme seuraavan, eli rannikkolaivurikurssin, jossa pääpaino oli vuorovesivirtojen laskemisessa.

Oikeasti saaristopurjehduksessa ei ole tarvittu suuntalaskuja koskaan, koska navigoiminen tapahtuu lähinnä kartan ja maiseman avulla eikä kompassisuunnilla, plotterin avulla pystyy korjaamaan tuulen ja aallokon aiheuttama sorron eikä Itämerellä ole huomioitavia virtauksia. Osuudet väylien ulkopuolella varmistaa plotteri. Tarvittaessa saaristosakin on tietenkin tarpeen osata määrittää sijaintinsa ja navigoida perille turvallisesti myös pelkän kartan ja kompassin avulla. Ensi kesänä rannikkopurjehdukseen siirryttäessä purjehtijaksi oppiminen jatkuu ja suuntalaskuihin varmasti palataan.

Tuulivoimalla liikkuminen

Siitä, miten vene saadaan liikkumaan haluttuun suuntaan tuulen avulla, ei ollut förstillä aavistustakaan ja kapteenillakin vain hitusen enemmän. Ensimmäisen talven aikana kapu käytti modernia kouluttautumisväylää ja katsoi kymmeniä, ellei satoja tunteja YouTube-videoita aiheesta ”how to sail”. Perusperiaatteet yksimastoisen bermudarikin toiminnasta sai näin haltuun, samoin ison määrän uutta sanavarastoa, koska jokaisella köydellä, narulla, helalla ja toimenpiteellä on oma nimityksensä.

Ensimmäisenä kesänä purjehdimme mieluummin kuin hyvin. Aluksi emme meinanneet uskaltaa nostaa isopurjetta ollenkaan, koska puomi tuntui pelottavalta ja purje valtavalta. Kaikki purjeet ylhäälläkin meno oli melko hidasta. Maya oli toki alirikattu, pullea ja painava, mutta ei se ihan kokonaan selitä sitä, miksi varsin usein kaikilla muilla vaikutti olevan oikein hyvät tuuliolosuhteet ja ainoastaan siellä, missä me olimme, tuuli ei jaksanut viedä venettä eteenpäin.

Vähitellen purjeiden säätäminen ja vauhdin hakeminen alkoi sujua paremmin ja Maya saatiin kulkemaan ihan mukavasti jopa vastatuuleen. Kapteeni pudotteli purjehdusslangiakin ihan sujuvasti. Pieni ongelma oli se, että förstillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä toimintaa halutaan, jos pitää kiristää snörppinaru, löysätä kikkataljaa tai valmistautua vendaan. Vanaveden pidentyessä kapteeni on kehittänyt purjeiden trimmaamisen hienosäätötasolle ja förstinkin purjehtijaksi oppiminen edennyt ainakin alkeistasolle (myötäiseen löysätään ja vastaiseen kiristetään). Teorian opettelua hyödyllisempi on ollut yrityksen ja erehdyksen kantapääkoulu: erilaisten säätöjen vaikutuksen vauhtiin ja kallistukseen saa parhaiten selville kokeilemalla. Veneen liikuttaminen tuulen voimalla on siis kokemuksemme mukaan taito, jonka voi oppia – YouTubesta tai ihan vain tarttumalla toimeen ja kokeilemalla.

Veneessä asuminen

Kaksi aikuista, 2- ja 4-vuotiaat lapset, 6,8 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä vene. Aallokkoa, paahtavaa aurinkoa, sadetta, olematonta tai kovaa tuulta. Selvää lienee, että arkiaskareet ovat aika erilaisia, kuin vaikkapa tavallisessa talossa eläessä. Tarpeet ovat kuitenkin samat: ruokaa, juomaa ja lämpöä, turvaa, unta ja mielekästä tekemistä.

Lähes kaikilla tavaroilla on erikseen paikat yötä, satamassa oloa ja purjehdusta varten. Tavaroita siis siirretään ja venettä siistitään monta kertaa päivässä, jotta eläminen yleensä onnistuu. Sängyt pedataan joka ilta ja pakataan pois joka aamu. Kaikki tiskit pestään käsin joka aterian jälkeen. Mikroa tai uunia ei ole, eli ateriat laitetaan aina liedellä, mikä tarkoittaa jatkuvaa vahtimista, ettei ruoka pala pohjaan tai kiehu yli eikä kaasuliekkiin päädy mitään ylimääräistä. Pyykkiä kertyy samaan tahtiin, kuin kotonakin, eli aina jos satamassa on pyykinpesumahdollisuus, on aiheellista raahata säkillinen pesuun.

Ensimmäisinä kesinä pikku-e oli vielä vaipoissa oleva, puettava ja syötettävä taapero ja myös E tarvitsi apua muun muassa pelastusliivin solkien, vetoketjujen ja aurinkorasvan kanssa. Talous- ja lastenhoitotehtäviä ja lisäksi purjehduksen apuhommia, kuten erilaisten narujen kiristelyä ja löysäilyä, purjeiden nostoa, ja joissain manöövereissä auttamista, oli siis riittävästi pitämään yksi aikuinen työllistettynä. Lapset olivat toki myös avuksi talousaskareissa ja halusivat osallistua muun muassa tiskaamiseen ja ruuanlaittoon – tämä oli oikein mukavaa, muttei varsinaisesti vähentänyt siivoustehtäviä aikuisilta.

Mitä kannattaisi tehdä toisin?

Ehdottomasti hyvä idea oli, että kumpikin venekunnan aikuisista kävi navigointikurssit ja perusosaaminen on kunnossa molemmilla. Ensimmäisinä vuosina käytännön navigoiminen ja etenkin reittisuunnittelu oli kuitenkin enemmän kapun vastuulla förstin keskittyessä lasten ja talouden hoitamiseen. Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut jakaa vastuuta navigoimisesta tasaisemmin ja tehdä reittisuunnittelua yhdessä. Paitsi, että vastuu olisi jakautunut näin tasaisemmin, olisi förstin ollut kenties helpompaa tarttua pinnaan tarvittaessa, kun sekä tuuliennuste, että reitillä huomioitavat asiat olisivat olleet valmiiksi hallussa.

Ensimmäisinä vuosina varsinainen purjehdus oli käytännössä kokonaan kapun vastuulla, försti tarttui pinnaan vain satunnaisesti ja pakon edessä. Tämä ei tapahtunut tietoisesti, vaan johtui siitä, että talous- ja lastenhoitotyötä oli sen verran paljon, että yksi aikuinen oli sidottu miltei koko ajan siihen ja niinpä toisen vastuulle jäi navigoiminen, muiden väistäminen, reittisuunnittelu, sään seuraaminen, purjeiden trimmaaminen ja ohjailu. Purjehtiminen oli siis käytännössä yksinpurjehdusta ja sen haltuun ottaminen tuntui förstistä liian vaikealta.

Kapteeni oppi tällä menetelmällä erinomaiseksi purjehtijaksi, joskin hintana oli iso taakka vastuuta ja päätösten tekemistä sekä usein epäkiitollinen tehtävä pitää huolta aikatauluista, ennakoida säätä ja sen myötä kertoa, että haluttuun kohteeseen ei ehkä päästäkään tai joudutaan lähtemään pois aikaisemmin kuin oli suunniteltu.

Jos nyt voisi peruuttaa, ehdottomasti tekisimme niin, että alusta asti pinnavuoroja vaihdetaan säännöllisesti ja molemmat ottavat myös purjehdusta alusta asti haltuun. Kynnys ehti förstille kasvaa turhan isoksi ja ehkäpä kapullekin. Samoin kuin purjehtijaksi oppiminen, myös talous- ja lastenhoito olisi kannattanut jakaa alusta asti tasaisemmin aikuisten kesken.

Näkökulman muuttaminen

Pienten lasten kanssa purjehdus aika usein on näkökulmasta riippuen joko yksinpurjehdusta tai lastenhoitoa vaikeutetussa oloissa . Jos voisimme tehdä jotain toisin, vaihtaisimme siis näkökulmaa säännöllisesti ja pitäisimme huolen, että kumpikin meistä oppii purjehdusta ja veneen käsittelyä ja kantaa osansa nostelu-, siirtely- ja järjestelytehtävistä. Ainakin satamien naistensaunakeskustelujen perusteella melko monen perheen polku on samankaltainen: lasten ollessa pieniä ajaudutaan rooleihin, joissa mies vastaa veneestä ja purjehduksesta ja nainen lasten- ja taloudenhoidosta. Liian kapeat roolit ovat kuitenkin paitsi ahtaita ja näkökulmaa kaventavia, myös turvallisuusriski. Jos vain yksi miehistöstä osaa käsitellä venettä, mitä tehdään, jos hän sairastuu tai loukkaantuu? Jos vain yksi tietää missä mitäkin säilytetään, mitä tehdään, jos hän tippuu veneestä ja tarvitaan etsintävaloa tai heittoliinaa? Purjehtijaksi oppiminen on myös epämukavuusalueelle menemistä ja sehän jää helposti tekemättä.

Vuosien myötä työnjako on meillä vähitellen tasoittunut, etenkin siksi, että käyttöön otettiin pinnavuorojärjestelmä, jossa kuskia vaihdetaan noin kahden tunnin välein. Tietysti kymmenen vuoden kuluessa tilanne on myös muuttunut hyvin erilaiseksi gastien kasvaessa: he ovat ottaneet melko ison osan taloustöistä hoitaakseen ja tietysti samalla lastenhoitotehtävät ovat kokonaan loppuneet. Venekin on vaihtunut asuttavampaan ja tavaroiden siirtelyä ja järjestelyä tarvitaan paljon vähemmän. Vähitellen förstikin on alkanut oppia purjeiden trimmaamista ja vauhdin keräämistä, mutta rehellisyyden nimissä – edelleen förstin ajaessa muilla on oudosti paljon enemmän tuulta kuin meillä.

Me pyristelimme tietoisesti kapeista rooleista irti ja suosittelemme sitä lämpimästi muillekin. Meillä toimii kahden tunnin pinnavuorojärjestelmä edelleen ja se pakottaa förstin opettelemaan purjehdusta ja kapun päästämään irti osasta vastuuta. Samoin se pakottaa kapun opettelemaan vauhdissa tiskaamista ja förstin luottamaan muidenkin siistimiskykyihin. Gastit opettelevat tasaisesti kaikkia tehtäviä ja bonuksena kaikille riittää myös lepoaikaa. Viime kesänä lopulta försti opetteli myös rantautumaan Herkulla ja nyt kohtalaisesti sujuu niin poijuun ajaminen, kuin kylkiparkkikin. Kapulla on vielä vähän opettelemista keulapiikin petaamisessa.

Purjehtijaksi ei tarvitse syntyä, näköjään purjehtijaksi voi myös opetella ja oppia ja – kasvaa.

Försti

Sanasto eli förstin omat selitykset

Alirikaaminen: Veneen kokoon nähden matala masto.
Bermudariki: Bermudalla 1600-luvulla kehitetty masto- ja kolmipurjejärjestelmä jota käytetään pääosin nykyisiss purjeveneissä.
Heittoliina: Kelluva köysi tai liina, jonka voi heittää veneestä pudonneelle.
Isopurje: Pääpurje, joka nousee mastonhuippuun ja joka skuutataan puomin avulla.
Kajuutta: Hytti.
Keulapiikki: Veneen keulassa oleva nukkumatila, jos varsinaista kajuuttaa ei ole.
Kikkatalja: köysitalja, jonka avulla puomia estetään nousemasta liikaa ylöspäin, käytetään etenkin myötätuulessa.
Manööveri: Jokin kokonaisuus purjehtiessa, esim. purjeen nostaminen, käännös tai reivaaminen.
Merikortti: Merialueen kartta.
Optimistijolla, optari: yksin purjehdittava kevytvene etenkin lapsille ja nuorille.
Pinna: Ohjausjärjestelmän osa, jolla käännetään peräsintä. Pinna on suoraan kiinnitetty peräsimeen, eli kun sitä kääntää oikealle, peräsin kääntyy oikealle ja vene vasemmalle.
Poiju: Painojen avulla pohjaan ankkuroitu kelluke, jossa on lenkki kiinnittymistä varten.
Puomi: Poikittainen tanko, jonka avulla purjetta säädetään. Isopurjeen puomi on yleensä aina kiinnitetty mastoon ja isopurje skuutataan sen avulla.
Riki: Kaikki se, jonka avulla ja varaan purjeet levitetään eli masto, puomi, vaijerit, helat, köydet, vinssit ja taljat.
Skuutata, skuuttaus: Purjeen kireyden säätäminen skuuttiköydellä. Myös jalustaminen.
Skuuttiköysi: purjeen takakulmasta tai isopurjeen tapauksessa puomista veneen kannessa olevaan helaan kiinnitetty naru, jolla purje kiristetään.
Snörppinaru: Ohut naru, jolla voi kiristää tai löysätä purjeen takaliesmaa.
Trimmata: Säätää purjeita ja rikiä tuulen mukaan.
Vendata, venda: Vastatuulikäännös, eli käännetään kurssia tuulen yli.