Lomapurjehduksen lokikirja, osa 1

Loman alkua edeltävänä viikonloppuna valmistellaan venettä reissukuntoon ja purjehdusloma alkaa parhaalla tavalla, eli veneeseen muuttamisella. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Telakalta kotisatamaan

Koulujen päättäjäisviikonloppuna 4.-5.6.2022 kapu ja försti lähettivät gastit hakemaan todistuksia ja sitten mummolaan lomaa aloittamaan. Itse Herkun päällystö suuntasi kohti telakkaa auto ja peräkärry lastattuna täyteen. Herkku oli laskettu edellisenä päivänä ja kaikki vaikutti olevan kunnossa, mitä nyt yksi lepuuttaja oli karannut omille teilleen. Tämä kirjattiin tappioksi ja försti alkoi lappaa irtaimistoa sisään veneeseen kapun keskittyessä kiinteän rikin tarkistamiseen ja juoksevan rikin paikalleen laittamiseen.

Herkun irtaimisto talvehtii pääosin isoissa Orthex-muovilaatikoissa, joihin ne pakataan syksyllä pestynä ja huollettuna. Laatikoiden purkamisen jälkeen laitettiin purjeet paikoilleen ja testikäytettiin moottoria hiukan pelonsekaisin tuntein. Kaikki oli kunnossa, joten irrotettiin köydet ja ajeltiin kotisatamaan reilun puolen tunnin matka. Kotisatamaan päästyä försti käveli takaisin tekakalle hakemaan auton ja pakkaamassa peräkärryyn mastopukit, tikkaat ja muun veneen pukin luona olevan irtaimen tavaran.

Asennusten viimeistelyä

 Sillä aikaa kapu lyhensi aurinkopaneelin tolppaa vielä noin 30 cm ja aloitti joutsenkaulan paikan valitsemisen. Förstin palattua auton hausta tarkistettiin joutsenkaulan paikka ja kiinnitettiin se paikoilleen ja vedettiin mastolta tulevat VHF-antenni, tuulimittarin johto sekä mastovalon johto sisään. Försti mittasi antennin pituuden VHF-laitteelle, kapu kiinnitti tuulimittarin ja sähkön kytkentärasiaan. Sitten olikin ensimmäinen totuuden hetki, kun Raymarinen i70 monitoiminäyttöön laitettiin virta: saimme tuulidataa!

Sitten oli aika kiinnittää VHF-radio paikoilleen. Kiinnitykseen tarvittiin sopivat kulmaraudat. Jokin venekauppa myi tarkoitukseen olevia noin 30 punnalla + posti- ja tullikulut. K-rauta myi samanlaisia, joskin ei-rosterisia, alle eurolla kappale. Päädyimme siihen, että voimme vaihtaa raudat vaikka joka vuosi, mikäli tarpeen. Radio asettui hyvin paikoilleen ja sitten olikin aika tehdä toinen liitos liittimen ja johdon välille. Tämän suorituksen jälkeen kiinnitettiin liitin paikoilleen ja försti kertasi radioprotokollaa, ohjelmoi uunituoreen MMSI-numeromme (230171490) laitteeseen. Hetken aikaa laitetta räplättyä onnistui lähettää DSC-testikutsu Turku Radiolle ja försti meinasi kaatua jakkarallaan, kun kutsuun tuli kuittaus! Koetimme vielä kutsua rannikkoasemaa äänikutsulla, mutta siihen emme saaneet vastausta. Laiturin toisella puolella oli kuitenkin puolituttumme, joka avuliaasti suostui testaamaan radiota kanssamme ja ainakin laiturin toiselta puolelta toiselle ääni kulki hyvin. Päivän työhön tyytyväisinä kävimme paikallisella grillillä hamppareilla ja painuimme suihkun kautta nukkumaan parhaaseen paikkaan, eli Herkun keulapiikkiin.

Sunnuntaina kapu vaihtoi vielä moottoriin dieselin esisuodattimen, försti jatkoi tavaroiden järjestelyä paikoilleen ja teimme muutamia pienempiä töitä loppuun ja kävimme muun muassa hakemassa kanisterit täyteen dieseliä. Kaikki alkoi olla valmiina siihen, että purjehdusloma alkaa! Vaikka emme päässeet viikonlopun aikana varsinaisesti merelle kuin hetkeksi moottoroimaan, oli mahtavaa asua hetki veneessä ja tuntea taas vesi jalkojen alla!

LomaLomaLoma!

Perjantaina 10.6. alkoi loma! Sen kunniaksi försti kävi bunkraamassa koko kesän  säilyvien ruokien varaston. Kauppojen kassat taisivat miettiä, että varautuuko tuo koronasulkuihin vai ydinsotaan vessapaperien, säilykkeiden ja pastapussiensa kanssa. Teki mieli selittää, että kohta purjehdusloma alkaa, mutta jäti kuitenkin väliin. Kotona siivosimme gastien kanssa paikat siihen kuntoon, että lomalta olisi mukavaa myös palata. Ystävämme K kävi illalla poikansa A:n kanssa lievittämässä lähtökuumetta ja oli mukavaa istuskella kotiterassilla lehtikuohuilla ja suklaalla.

Lauantaiaamuna pakkasimme loppuun ja ahtauduimme kaikkien kassien, pussien, nyssäköiden ja muun muassa kahden uuden petauspatjan kanssa autoon. Matkasimme Tammisaareen kuin sillit suolassa, mutta mahduimme sentään kaikki kyytiin! Perille päästyä kannoimme tavarat veneeseen ja niiden purkamisen tuoksinassa försti tajusi, että kaasuhälytin jäi kotiin – sitä käytetään kotona talvisin takan luona häkähälyttimenä ja sinne se oli jäänyt siitä huolimatta, että asia oli monen monta kertaa ollut mielessä kuluneen viikon aikana ja kirjoitettuna muistilistaankin.

Asiaa hetken pohdittuemme totesimme, että hälytin on haettava, joten försti hyppäsi autoon ja ajoi reilun 100 km edestakaisin salmiakin voimalla. Samalla reissulla tuli napattua mukaan matkasta unohtuneet tyynyt, mutta pahaksi onneksi kapun fleecetakin ja förstin hiuspyyhkeen unohtuminen huomattiin vasta myöhemmin, joten tyynyt ja hälytin saivat matkata takapenkillä keskenään. Förstin ajellessa Uuttamaata edestakaisin kapu ja gastit korjasivat moottoria vaivanneen anturivian ja vanhempi gasti kipaisi tekemässä salitreeninkin. Illalla skoolattiin sille, että purjehdusloma oli virallisesti alkanut, kun koko miehistö ja suurin piirtein kaikki tavarat olivat veneellä, mieli korkealla ja edessä neljä viikkoa kulkeilla asumista.

Försti

Sanasto eli förstin omat selitykset

Bunkrata: Alunperin tankata laivan polttoainetankit, tarkoitetaan nykyään myös ruoka- ja juomavaraston täydentämistä.
DSC: Digitaaliselektiivikutsu, käytännössä VHF-radiolla lähetettävä määrämuotoinen tekstiviesti.
MMSI-numero: VHF-laitteen puhelinnumero.
Joutsenkaula: Kaartuva kansihela, jonka kautta voi viedä johdot esim. mastolta kannen alle sateelta suojassa.
Juokseva riki: Nostimet, taljaköydet ja muu ns. liikkuva riki.
Kiinteä riki, seisova riki: Vaijerit, helat ja muu ns. paikallaan pysyvä riki.
Lepuuttaja, fenderi: Veneen kylkeen ripustettava kuminen, ilmalla täytetty pehmike, joka suojaa venettä toisten veneiden tai laiturin aiheuttamilta kolhuilta.
Rannikkoasema: VHF-radioverkon rannikolla sijaitsevat tukiasemat.
Riki: Kaikki se, jonka avulla ja varaan purjeet levitetään eli masto, puomi, vaijerit, helat, köydet, vinssit ja taljat.
Turku radio: Suomen pääasiallinen rannikkoasema.
VHF, VHF-radio: Meriradiopuhelin.

Yksi ajatus artikkelista “Lomapurjehduksen lokikirja, osa 1”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.