Sanotaan, että matkapurjehdus on veneen korjausta vaikeutetuissa olosuhteissa. Vaikka meidän purjehduksemme onkin toistaiseksi saaristoseiluuta tutuissa vesissä, kotimaassa ja toimivan infran äärellä, olemme jo saaneet pienenpienen kurkistuksen siihen, miten miehistömme toimii, kun kaikki ei menekään ihan putkeen. Haaveissa välkkyy iso purjehdus – eli veneessä asuminen lomaa reilusti pidempään ja tuttujen vesien ulottaminen Itämerta pidemmälle. Sellaisella reissulla suunnitelma varmasti muuttuu koko ajan, vaihtoehtoja pitää pystyä näkemään eikä kaikki (mikään) suju kuin Strömsössä. Milloin pettää elektroniikka, milloin moottorin käyntiääni huolettaa. Toistaiseksi kuitenkin purjehditaan työ- ja peruskouluelämän asettamissa rajoissa ja saadaan ja hankitaan kokemusta monenlaisesta.
Syyslomalla 2020 aiottiin tehdä muutaman yön kaudenpäätöspurjehdus Tammisaaren kansallispuistossa ja päättää ensimmäinen kokonainen kausi tyylillä telakan laituriin odottamaan nostoa. Syys- ja lokakuu olivat uskomattoman lämpimiä ja haaveissa oli tähtikirkkaat, pimeät illat ja kirpeä syyskeli purjehtia ruskan leimutessa ympärillä. Siirryttiin veneelle iltapäivästä ja päätettiin jäädä kotilaituriin yöksi. Juuri huollettu lämmitin toimi hienosti ja veneessä oli kodikasta ja mukavaa.
Koneet käyntiin, lähdetään
Aamulla keitettiin kahvit ja valmisteltiin lähtöä. Tuuli oli kevyt, päivä aurinkoinen. Laitettiin kone käyntiin lämpenemään ja kapu lähti käymään vielä maissa. Försti irrotti peräköydet valmiiksi ja kertasi mihin suuntaan pinnaa käännetään peruuttaessa. Gasti E oli laiturilla valmiina irrottamaan keulaköydet ja hyppäämään kyytiin. Kapun kävellessä laituria pitkin moottorin käyntiääni muuttui ensin epätasaiseksi ja hetken päästä kone sammui. Käynnistettiin uudelleen. Nyt kone alkoi oireilla nopeammin ja sammui jälleen. Tutkittiin mitä osattiin eikä löydetty vikaa. Tankki oli täynnä, jäähdytysvesi kiersi, öljyä oli sopivasti. Käynnistettiin. Nyt kone sammui melkein heti.
Hetken pähkäilyn jälkeen kiinnitettiin köydet takaisin ja kapu ryhtyi selvittelemään, saisiko jostain ammattiauttajaa paikalle – oma osaaminen sisäkoneesta oli meillä käytännössä olematonta. Muutamien puheluiden jälkeen saatiin langanpäähän paikallinen venealan monitoimiyrittäjä, joka lupasi tulla katsomaan tilannetta. Tutustuttiin odotellessa moottoriin ohjekirjan kanssa, vaihdettiin suodattimia ja ilmattiin muutamaan kertaan. Ei vaikutusta. Illalla ammattilainen saapui lupauksensa mukaan ja tutkaili tilannetta, mutta ei keksinyt vikaa. Hänen piti lähteä illaksi toiseen kohteeseen, mutta lupasi palata seuraavana päivänä.
Ammattiapua
Alkoi olla selvää, että syyslomapurjehdus suuntaisi enintään telakalle, joten päätettiin seuraavana aamuna tyhjentää vene korjaajaa odotellessa. Täytettiin peräkärry ja molemmat autot ja kun vene oli tyhjä, försti ja gastit suuntasivat tavaroiden purku-, pesu- ja huoltohommiin kotiin ja kapu jäi tutkimaan moottoria. Vikaa ei onnistuttu edelleenkään paikallistamaan ja korjausmies lupasi palata veneelle tulevalla viikolla varaosien kanssa. Näin tapahtuikin ja saimme tiedon, että vika oli korjattu, moottori käy jälleen luotettavasti.
Muutaman viikon kuluttua oli sopiva sääikkuna siirtää vene lopultakin telakalle, joten kapu ja försti hurauttivat eväskorin kanssa jälleen Tammisaareen. Veneellä oli kaikki kunnossa, moottori käynnistyi hienosti. Kapu lähti käymään vielä maissa. Försti irrotti peräköydet valmiiksi ja kertasi mihin suuntaan pinnaa käännetään peruuttaessa. Kapun kävellessä laituria pitkin – kyllä vain, olet oikeassa – moottorin käyntiääni muuttui ensin epätasaiseksi ja hetken päästä kone sammui. Eikä enää käynnistynyt. Hetken tuumailun jälkeen todettiin, että vaikka saataisiin kone käymään, ei voida näin epäluotettavan moottorin varassa lähteä mihinkään. Soitettiin taas korjausmiehelle, joka oli käänteestä ihmeissään: hän oli käyttänyt konetta todella pitkään ongelmitta, antanut kunnolla kierroksia eikä mitään ongelmia ollut ollut. Sillä hetkellä ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin jättää jälleen vene laituriin ja poistua häntä koipien välissä kotiin.
Kohti telakkaa – vai merihätää
Melko pitkään mietittiin, että mitä ihmettä nyt – vene olisi pakko saada siirrettyä sopivaan nostopaikkaan eikä sellaista ihan lähellä ole. Vika liittyi melko varmasti polttoaineen syöttöön ja sen korjaaminen olisi isohko urakka. Marraskuu oli jo pitkällä, kohta alkaisi meri jäätyä. Lopulta sovittiin, että korjausmies ja kapteeni menevät yhdessä veneelle laittamaan väliaikaisen polttoainelinjan koneeseen ja siirtävät veneen telakalle. Försti varusti mukaan meripelastuksen numeron (0294 1000). Matka oli vähintäänkin mielenkiintoinen: kone pysyi käynnissä, mutta polttoainetta piti pumpata koko ajan käsin moottorille. Kuulaassa, kirpeässä ja tyynessä säässä matka taittui mukavasti ja vene saatiin lopulta onnellisesti telakan laituriin kiinni, glykolit ajettua jäähdytysjärjestelmään ja seuraavana päivänä vene ylös vedestä pukille odottamaan peittelyä.
Kevääksi suunniteltu korjauslista oli muutenkin pitkä ja nyt siihen lisättiin siis polttoainelinjan uusiminen ja tankin puhdistus. H-Starin tankki on sijoitettu avotilan takaosan alle, veneen keskelle. Siihen ja etenkin tankin liittimiin käsiksi pääseminen on venetöille tyypillisesti vaikeaa, hiukan kivuliasta ja kun lopulta ylettää oikeaan paikkaan, on siellä operoiminen hankalaa ja tapahtuu käsikopelolla, koska mitään ei näe. Lisäksi vianmääritys oli epäselvä, joten tarvittavista korjauksistakaan ei ollut tarkkaa käsitystä.
Kausi 2020 päättyi siis pettymykseen, ongelmiin ja siihen, ettei ollut oikein käsitystä saadaanko vene purjehduskuntoon seuraavalle kaudelle – ja jos, niin miten? Ensi viikolla jatketaan vian etsintää!