Örö – linnakesaari ja luontoelämys

Sijainti: 59°48,40′ P, 22°20,13′ I
Merikortti: sarja B, lehti 644
Kotisivut: https://www.visitoro.fi/en/

Korvan muotoinen saari Örö lähivesineen oli viime vuosiin saakka suljettua puolustusvoimien aluetta. Vuonna 2015 saari siirtyi metsähallitukselle ja se avattiin turisteille. Uusi käyntikohde kiinnosti valtavasti ja veneilijöiden Facebook-ryhmissä kesän vakiopostaukseksi vakiintuikin ”onko Örössä tilaa”-kyselyt. Suljettu linnakesaari oli monelle kesän ykköskohde.

Sotilaiden saari

Örön linnoitustyöt oli aloitettu vuonna 1915 osaksi Pietari Suuren merilinnoitusta. Saarelle rakennettiin kolme tykkipatteristoa, kasarmeja ja muita asuintiloja, varastoja ammuksille ja ruokatarvikkeille, huoltorakennuksia, teitä, kaivoja, valonheitinasemia ja jopa rautatie pohjoisen satamasta tykkipattereille raskaiden kuljetusten helpottamiseksi. Suomen itsenäistyessä Örön tykkipatterit ja muu kalusto siirtyivät Suomen omaisuudeksi. 1920-luvulta lähtien 2000-luvulle saakka saarella koulutettiin varusmiehiä. Örössä oli enimmillään viitisen sataa varusmiestä ja kantahenkilökuntaan kuuluvaa sotilasta, loppuvuosina vahvuus oli enää vain joitakin kymmeniä varusmiehiä. Varusmieskoulutus saarella päättyi 2000-luvun puolivälissä ja sen jälkeen saari oli noin kymmenen vuotta puolustusvoimien harjoitusalueena.

Hankoniemen vuokrauksen aikana 1940-luvun alussa Öröllä oli strategista merkitystä. Bengtskärin taistelussa vuonna 1941 saarelta annettiin tykistötukea ja osittain sen avulla onnistuttiin torjumaan majakkasaaren valtausyritys. Sotien aikana Örö suojasi Saaristomeren väyliä ja toimi merkittävänä tukikohtana. Öröä ja sen lähivesiä pommitettiin usein, mutta merkittäviä tuhoja saarella ei tapahtunut.

Örö oli noin sadan vuoden ajan eristynyt saari, jossa ei ollut juuri lainkaan siviileitä, eikä myöskään juurikaan palveluita, huvituksia tai ajanvietettä. Öröön joutuminen merkitsi eroa muusta yhteiskunnasta ja sopeutumista pieneen yhteisöön, pimeään talveen ja vaativiin olosuhteisiin. Sotien aikana viihdytyskiertueet rantautuivat kuitenkin toisinaan myös linnakesaarelle ja sotien jälkeen viihteelliset illanvietot jatkuivat omien elokuvanäytösten tai vierailevien viihdetaiteilijoiden kohottaessa mielialaa.

Ainutlaatuinen luonto

Örössä on säilynyt paljon luontoalueita lähes koskemattomina. Erityisesti hiekkarannat ja paahdenummet ovat säilyneet arvokkaina luontokohteina. Saarella esiintyy muun muassa etelän- ja lännenkylmänkukkaa, merivehnää, rantakauraa ja merikaalia. Örö on myös perhosparatiisi: saarella on harvinaisten kasvien myötä myös harvinaisia perhoslajeja, esimerkiksi kenttäkirjokoisa. Lintuharrastaja löytää Öröstä paljon nähtävää ja kuultavaa: saarella pesii paljon merilintuja ja Örö osuu myös monen mantereella pesivän lintulajin muuttomatkalle.

Örön luontoon pääsee tutustumaan kattavaa polkuverkostoa pitkin. Saarella kulkee myös noin 6 km mukulakivitietä. Pohjoisesta etelään kulkevan tien nimi on Pitkä ikävä ja siltä 12″ kasarmille haarautuva tie puolestaan Lyhyt ikävä. Varusmiesten teille antamat nimet eivät jätä epäselväksi miten mukavaa näitä teitä oli marssia. Luontopolut on merkitty hyvin maastoon ja niiden varrelta löytyvien tietotaulujen avulla aloittelijankin on helppo oppia kiinnostavia asioita erikoisesta ja ainutlaatuisesta ympäristöstä.

Kohtaamisia

Olemme vierailleet Örössä muutaman kerran. Ensimmäisen kerran kävimme Örössä 16.-17.7.2016 edellisellä Maya-veneellämme osana ensimmäistä Saaristomeren retkeä. Örö oli avattu edellisenä kesänä ja palvelut natisivat liitoksissaan, mutta kokemus oli silti erinomainen. Saarella kävellessä tuntui kuin matkustaisi kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin. Gastit olivat innoissaan tutkimassa valtavia rannikkotykkejä ja tähystämässä Bengtskärille. Kävelyretki Pitkää ikävää etelään jäi kaikkien mieleen. Seuraavan kerran rantauduimme Örön satamaan 14.7.2017. Tuolloin olimme saarella kaksi yötä, koska tiesimme nähtävää olevan niin paljon. Kävimme opastetulla kierroksella tykkipattereilla ja kävelimme saaren eteläpäähän luontopolkuja pitkin. Parin vuoden aukiolon jälkeenkin Örö oli erittäin suosittu ja laiturit täyttyivät molempina iltoina.

Herkulla kurvasimme Örön rantaan ensimmäisen kerran 1.6.2021. Olimme saaneet veneen kiinnitettyä ja siistimme juuri paikkoja, kun tuntematon pariskunta käveli kiinnitysaisallemme ja tervehti meitä esittäytymällä veneen entisiksi omistajiksi. Oli hauskaa kuulla hiukan lisää veneen vaiheista ja vielä mielenkiintoisempaa kuulla, että pariskunta oli lähdössä Anniina-veneellään kohti Kanarian saaria, Karibiaa ja vuoden kestävää irtiottoa arjesta. Oli myös ilahduttavaa ajatella, että Herkku tuli saattamaan vanhan miehistönsä kohti jännittävää seikkailua. Taisipa aiemmin kipparinkin silmäkulmassa vilahtaa liikutuksen kyynel.

Seuraavana päivänä kiertelimme 12″ tuuman kasarmialueella, pelasimme frisbeegolfia ja pingistä ja pohdimme iltapäivän ohjelmaa, kun nuorempi gasti tuli kertomaan, että tasavallan presidentti Niinistö tulisi käymään saarella. Kerroimme, että hän on nyt kyllä sekoittanut asioita, että tuskinpa vain. Hetken päästä viereisen ravintolan henkilökunta alkoi järjestellä pihalle pöytiä ja he puhuivat jotakin tiedotustilaisuudesta. Palasimme kohta veneelle. Satamassa oli kummallisen paljon kuhinaa ja kuului mainintoja presidentistä. Googlasimme hiukan ja totesimme nuoremman gastin olleen aivan oikeassa: tasavallan presidentti vierailisi saarella iltapäivällä. Pian sataman yli lensikin muutama helikopteri, jotka laskeutuivat saarelle ja vähän sen jälkeen satamaan ajoi armeijan veneitä, joista yhdestä maihin asteli Sauli Niinistö. Käytännössä koko sataman vahvuus oli laitureilla ja rannassa ottamassa häntä vastaan, me muiden muassa kameroinemme.

Toimivat ja monipuoliset palvelut

Örön rantavesissä on ankkurointikielto: saarta ympäröivällä suoja-alueella pohjassa on ilmeisesti runsaasti erilaisia kaapeleita ja vuosikymmenten sotilaskäytön ja taisteluiden jäljiltä vaarallista metalliromua. Satamassa on tästä syystä aisalaiturit, eikä poijupaikkoja. Kaikilta paitsi koillistuulelta suojaisessa pääsatamassa on useita laitureita. Ruuhkaisimpaan aikaan tulijat ohjataan vapaille paikoille. Jykeviin aisalaitureihin on helppo kiinnittyä ja kävelyaisojen ansiosta kulkeminen on helppoa. Sähköä saa kaikilla noin 80 paikalla, mutta juomavettä vain tiskipaikalta juomavesiastiaan.

Satama-alueella on huoltorakennus, jossa on vessat ja tiskipaikka sekä satamakonttori. Keskemmällä saarta sijaitsee uusi saunarakennus uimalaitureineen. Vanhoihin armeijan rakennuksiin 12″ kasarmialueella on kunnostettu tiloja erilaisille palveluille: ruokalassa on ravintola, kasarmeissa majatalo ja vaunuvajoissa näyttelytiloja. Saarella on myös useita armeijan vakiohenkilöstön käytössä olleita asuinrakennuksia, joita vuokrataan mökkeinä. Vanha koulukin on saanut uuden käyttötarkoituksen majoitusrakennuksena.

Saarella viihtyy helposti useammankin päivän, koska nähtävää ja koettavaa riittää. Tykkien putkilta voi tähystellä Bengtskärin majakalle tai ihailla ympärillä levittyvää merimaisemaa. Tykkipattereihin voi tutustua omatoimisesti, mutta kasematteihin pääsee vain opastetulla kierroksella. Opastuksia on tarjolla sekä tykkipattereille, että saaren muihinkin kohteisiin. Erilaiset näyttelyt kertovat saaren historiasta ja luonnosta ja niihin pääsee tutustumaan omatoimisesti. Saareen ja sen monipuoliseen luontoon voi tutustua kävellen tai vuokraamalla polkupyörän. Juoksuhaudoissa, tykkipattereilla ja bunkkereissa on mielenkiintoista ja vähän jännittävääkin kuljeskella. Kannattaa varata taskulamppu mukaan!

Försti

Lähteet

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96r%C3%B6n_linnake
https://www.visitoro.fi/historia/
https://rannikkotykistomuseo.fi/linnakkeet/oro/
https://www.luontoon.fi/oro/luonto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *