Pala kerrallaan

Kapu ja försti ovat jo pitkään haaveilleet enemmän tai vähemmän tosissaan siitä, että purjehdus voisi olla muutakin kuin loma- ja viikonloppureissuja Suomen saaristossa. Ehkä Itämeren kierros, ehkä jotain enemmän?

Olemme seuranneet niin Meretniemien Sail for good -projektia, Herkun entisten omistajien Karibian kierrosta, Alluring arctic  YouTube-purjehtijaa kuin lukuisia muitakin elämäntapapurjehtijoita, jotka jakavat tarinaansa muillekin. Projektit ovat kaikki omanlaisiaan: joku lähtee perheensä kanssa asumaan maailman ympäri, toiset ottavat sapattivuoden Atlantilla, kolmas purjehtii pohjoisessa suksien kanssa ja etsii parhaita rinteitä vapaalaskua varten.

Oppimiskäyrä

Oma haaveemme on pikkuhiljaa muotoutumassa projektiksi, jonka kantava teema on vanha viisaus:

Miten norsu syödään?

Pala kerrallaan

Tuntematon

Aluksi purjehdimme muutaman vuoden Itäisellä Suomenlahdella opettelemassa lajia. Kun Porvoon ja Kotkan väli alkoi tuntua ahtaalta, uskaltauduimme lähtemään Saaristomerelle. Urakoimme Maxi 68 kimppaveneemme Porvoosta Hangon länsipuolelle ja aina Utöhön asti puolenkymmentä kertaa. Porkkalan selän ylittäminen, Hangon itäisen ja läntisen selän ylittäminen ja kauas ulkosaaristoon uskaltautuminen kasvattivat sekä osaamista, että uskoa omaan osaamiseen. Oman veneen hankkimisen jälkeen siirtopurjehdusurakkaa ei ole enää tarvittu, koska veneen kotipaikka on Tammisaaressa. Herkulla purjehtiessa oppimiskäyrä on jyrkentynyt veneen varustelu- ja huoltotöissä sekä purjehduskelpoisten olosuhteiden marginaalien kasvattamisessa uusien aluevaltausten sijaan.

Kesällä 2023 otimme seuraavan harppauksen ylittämällä Suomenlahden Viron puolelle Hiidenmaalle. Emme olleet aikaisemmin purjehtineet yöllä emmekä avomerellä. Olosuhteet olivat erinomaiset kesäyönä, joka ei pimentynyt kokonaan: tuuli oli kevyt ja myötäinen eikä aallokkoa ollut juuri lainkaan. Liikkeellä olevassa veneessä nukkumaan meneminen, yksin vahdissa valvominen ja kompassisuuntaan ajaminen olivat jännittäviä uusia kokemuksia. Avomerellä purjehtiminen oli samaan aikaan pelottavaa ja toisaalta stressitöntä. Yhteentörmäämisen vaara niin muiden veneiden kuin karikoiden kanssa on hyvin pieni ja suunnan tarkistaminen noin vartin tai puolen tunnin välein riitti mainiosti navigoimiseksi.

Itämeren kierros?

Tarkoituksemme on muutaman tulevan kesän aikana saada varmuutta Itämeren ylityksiin ja kasvattaa marginaaleja mahdollisten sääikkunoiden suhteen. Tietenkin samalla päästään tutustumaan Riianlahden ympäristön kohteisiin. Seuraava isompi askel projektissamme on koko kesän pituinen purjehdusmatka Itämerellä: Ahvenanmaan kautta Tukholman saaristoon, Ruotsin rannikkoa etelään Göta-kanavan suulle ja sitten kanavaa pitkin Ruotsin suurten järvien kautta Göteborgiin ja sieltä Bornholmiin, Gotlantiin ja takaisin Suomen rannikolle.

Olemme laskeskelleet, että purjehdusmatkaa tulee linnuntietä noin 1400 merimailia. Ajatuksena on tehdä melko pitkiä siirtymiä erityisesti merellä ollessa ja olla siirtymien välillä useita päiviä ankkurissa huoltamassa venettä ja miehistöä ja tekemässä reissun rahoittamiseksi töitä. Yhtä purjehduspäivää kohti ankkuripäiviä tulee olemaan ainakin kaksi, joten kokonaisuudessaan reissu tulee kestämään ainakin kolme kuukautta.

Kokonainen kesä purjeveneessä!

Mahdollisuus asua veneessä, ei ainoastaan lomailla vaan todella asua kulkeilla tuntuu todella houkuttelevalta. Tämä ajatus tuntuu hyvältä siksikin, että haaveen ja tavoitteen erottaa toisistaan suunnitelma. Atlantin ylityksestä ja pallon kiertämisestä on helppo haaveilla, mutta eihän kukaan (toivottavasti) lähde valtamerelle siten, että purjehtii ensin lomia Saaristomerellä ja sitten suuntaa kohti Karibiaa.

Seuraava palanen norsusta on meillä siis selvä ja suunnitelman seuraava askel on toteuttamista vailla valmis.

Försti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *