RAYMARINE i70 järjestelmäpaketin asennus

Ensimmäisestä veneestäni lähtien olen unelmoinut tuulimittarista. Tarkka data visuaalisesti esitettynä helpottaa purjeiden trimmausta, ohjailua ja oikeiden purjeiden valintaa merkittävästi. Jotain remonttia oli tiedossa mittariston suhteen joka tapauksessa, koska Herkussa oli viallinen lokianturi jo ostettaessa.  Sopivan tilaisuuden tullen päätimme asentaa koko järjestelmän kokonaan uusiksi, edessä olisi siis ainakin tuulimittarin asennus, lokianturin uusinta ja normaali projektin leviäminen. Järjestelmän valinta lopulta perustui ehkä enemmän parhaaseen tarjolla olevaan tarjoukseen, kuin järkeen tai tarpeisiin. Ennen järjestelmäpaketin valintaa kannattaisi oikeasti miettiä koko veneen elektroniikkapakettia kokonaisuutena. Kaikki ei suinkaan ole yhteensopivaa ja eri järjestelmien yhteensovittaminen saattaa osoittautua kalliiksi ja hankalaksi, ellei jopa mahdottomaksi.

Jatka lukemista ”RAYMARINE i70 järjestelmäpaketin asennus”

Hehkuvia värejä ja kuulaita päiviä

Syyspurjehdus on ollut monena vuonna hieno päätös kaudelle. Eräänä vuonna tosin eeppiset sähköongelmat alkoivat syysreissun perumisella. Niinä syksyinä kun ruskapurjehdukselle on päästy, on meri tarjonnut parastaan!

Jatka lukemista ”Hehkuvia värejä ja kuulaita päiviä”

Gölisnäs – kuin omaa hoidettaisiin

Sijainti: 59°57,0‘N 23°55,0‘E
Merikortti: Sarja B, lehti 632
Verkkosivut: https://uuvi.fi/fi/kohde/golisnas/

Inkoon edustalla Orslandetin etelärannalla sijaitsee Gölisnäsin virkistysalue. Barösundin kyläsatama ja -kauppa on saman saaren luoteispuolella. Gölisnäsiin ei mene merkittyä väylää, mutta partiolaisten reitti kulkee sekä länsipuolelta Barösundiin menevältä väylältä, että idän puolelta saarten välistä pujotellen. Lännestä tullessa reitti on selkeä, mutta meillä meni useampi vuosi, ennen kuin uskalsimme lähteä katsomaan, löytäisimmekö perille. Gölisnäsin lähellä on paljon kilpailevia kohteita, kuten Elisaari, Jussarö ja Tammisaaren kansallispuiston ankkuripaikat, joten ehkä siksikin päädyimme aina johonkin muualle.

Jatka lukemista ”Gölisnäs – kuin omaa hoidettaisiin”

Försti kipparina

Veneen käsittely jää purjehtivalla pariskunnalla helposti miehen tehtäväksi eikä naiskippari purjeveneessä ole kovin yleinen näky. Herkulla on tietoisesti haluttu välttää asetelma, jossa vain yksi pystyy käsittelemään venettä yksin. Muutaman edellisen kesän aikana försti on ottanut tarkoituksella paremmin haltuun ensin satamasta poistumisen, sittemmin myös rantautumisen sekä purjeiden trimmauksen alkeet. Kun perustaidot alkoivat olla suurin piirtein hallussa, alkoi mielessä pyöriä mahdollisuus kokeilla osaamista ilman kipparin tukea.

Jatka lukemista ”Försti kipparina”

Lomapurjehduksen lokikirja, Predium marina – Elisaari

Raikkaassa sivutuulessa Herkku vie perille nopeasti.

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022!

Tiistaina herättiin aikaisin tuulen ulvontaan vanteissa. Ulos katsoessa förstiä alkoi pelottaa: meri oli vaahtopäinä ja viereisen saaren puut heiluivat hurjasti. Kapu olisi halunnut jatkaa matkaa, mutta päädyttiin kuitenkin nukkumaan vähän lisää. Kun uni loppui yhdeksän jälkeen, förstin mieli oli muuttunut ja lähtö kiinnostelikin enemmän kuin paikallaan kelluminen.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Predium marina – Elisaari”

Lomapurjehduksen lokikirja, Taalintehdas – Predium marina

Vohvelihetki on Taalintehtaan paras juttu.

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022!

Lepopäivän jälkeen oli mukavaa jatkaa jälleen matkaa. Suuntasimme Taalintehtaalle, vaikka maapalveluiden käynnin jälkeen bunkraustarpeita ei ollutkaan. Edellisen legin konetuksen jälkeen pääsimme nostamaan purjeet ja ajelimme aurinkoisessa säässä sivumyötäistä nauttien tuulen voimasta.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Taalintehdas – Predium marina”

Lomapurjehduksen lokikirja, Seili – Kasnäs

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022!

Seilissä katselimme tuuliennusteita, jotka olivat ikävän vastaisia ja kovia koko päiväksi. Loman viimeisenä viikonloppuna odotti kummipojan rippikirkko, joten Hangon itäpuolelle olisi päästävä hyvällä marginaalilla. Hetken aikaa mietimme vaihtoehtoja ja päädyimme siihen, että koetetaan päästä Paraisten Porttiin ennen nousevaa ukkosrintamaa ja ajetaan vaikka koneella jos tuuli on aivan vastainen. Kryssimishaluja ei ollut oikein kenelläkään.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Seili – Kasnäs”

Lomapurjehduksen lokikirja, Tackork – Seili

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022!

Helteiden alkamisen myötä yöt veneessä muuttuivat hikisiksi siitä huolimatta, että nukuimme luukut auki. Ensimmäisenä kunnon helleyönä försti heräsi aamuyöllä ja jäi vessaan kömpimisen jälkeen hetkeksi katselemaan kesäyön valoa. Seisominen keskellä venettä tikkaisiin nojaten puoliunessa tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin kuumaan keulapiikkiin palaaminen. Hyttysverkossa ei näkynyt ollenkaan sisään pyrkijöitä ja hetken tuumattuaan försti päätti, että parempi epämukava alusta ja viileämpi ilma kuin mukava patja ja kuumuus. Niinpä loppuyön försti torkkui sitlootan penkillä istumatyyny selän alla.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Tackork – Seili”

Lomapurjehduksen lokikirja, Lappo – Houtskari

Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Matka jatkuu blogissa pienen teknisen tauon jälkeen: puolet lomasta on siirtynyt vanaveden puolella, mutta toinen puoli on vielä jäljellä.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Lappo – Houtskari”

Lomapurjehduksen lokikirja, Jurmo pohjoinen – Kataanpää

Kevyitä tuulia juhannuksen jälkeen, sekoilua septilaiturilla ja ahvenia Lapposasa. Lomapurjehdus on vuoden paras kuukausi ja tällä kertaa siitä aiotaan pitää päiväkirjaa tänne blogiin. Tervetuloa siis Herkun pitkälle 2022! Verkko on satunnaisesti käytössä, joten kuvia lataillaan sitten, kun se on mahdollista.

Jatka lukemista ”Lomapurjehduksen lokikirja, Jurmo pohjoinen – Kataanpää”