Tämän syksyn telakkakausi aloitettiin perinteisesti, eli förstin Excel-taulukon ääressä. Valmiin pohjan avulla purjeveneen syyshuolto on helppo suunnitella. Pohjassa on valmiiksi laadittu tehtävä- ja tarvikelistaus jokasyksyisistä hommista, kuten moottorihuollosta, pesusta ja peittelystä. Sen avulla on helppo tehdä puutelista ja sitten kantaa palkasta sopiva osa venetarvikeliikkeisiin.
Syyshuoltolistan päivitys eli kuinkas sitten kävikään
Tämän syksyn huoltolistaan lisättiin kauden aikana vastaan tulleet korjaus- ja uusimistarpeet, joita onneksi on aika maltillinen määrä. Suurimpana listalla on telakan laiturissa tulleen keväisen kylkivaurion korjaaminen, johon onneksi taitaa saada vakuutusyhtiötä avustusta. Viime kevään lista oli loputtoman pitkä ja vaikka sitä telakkapäivien huvetessa ja loman lähetessä karsittiin, jäi osa silti odottamaan uutta yritystä, VHF-puhelimen asennus näistä tärkeimpänä. Koska kevät ja kesäkin oli työntäyteinen venepuuhissa, päätettiin että tällä kaudella tehdään vain pakolliset puunaukset, asennetaan VHF ja ollaan tyytyväisiä.
Sehän oli tosi hyvä ajatus. Säästyy rahaa ja aikaa. Ei tarvitse koko ajan opetella uutta. Todella hyvä päätös. Ei uusia hankintoja. Ei asennuksia. Tämä päätös palaa väistämättä mieleen, kun katselee pöydälle ilmestynyttä pahvilaatikkopinoa. Siinä asennusta odottaa loki-kaikuanturi, tuulimittari, monitoiminäyttö, plotteri ja hervoton kasa liittimiä ja piuhaa, joilla nämä alkavat keskustella keskenään ja ottavat olemassaolevan autopilotinkin mukaan. Eli eihän siinä ole kuin yksi läpivienti pohjaan, kaksi reikää laipioon, piuhan veto maston läpi ja kaiken saaminen toimintaan. Varmaan ihan iisi juttu.

Moottori talviteloille
Purjeveen syyshuolto aloitettiin syyskuun alkupuolella ja ensimmäinen telakkapäivä keskityttiin oikeasti niihin pakollisiin hommiin. Vaihdettiin moottoriin öljyt ja öljysuodatin, mikä oli aika yksinkertainen juttu. Tosin sotkun välttämiseksi hankittu pumppu osoittautui melko heikkolaatuiseksi ja sai kertakäyttötuomion.
Jäähdytysjärjestelmästä huuhdottiin suolavedet samalla, kun kone ajettiin öljynvaihtoa varten kuumaksi. Lopuksi ajettiin glykolit sisään lämmönvaihtimeen. Tämä osuus oli tehty ennenkin ja melko lailla tiedettiin miten kannattaa toimia. Kapu ja moottorista kiinnostunut nuorempi gasti aloittivat tämän puuhan.
Syyshuoltoeksta: kaidetolpat 1, försti 0
Försti ryhtyi sillä aikaa tutustumaan kaidetolppien olemukseen. Kaidetolpat on kiinnitetty veneen kannen reunaa kulkevaan parraslistaan kiinnittämällä listaan ensin metallimötikkä ja siihen itse tolppa. Tolppiin on sitten pujotettu mantookit eli kaiteet. Kaiteet olisi hyvä saada irti talveksi, koska pressu painuu ikävästi niitä vasten ja vääntää tolppaa ja parraslistaa sisäänpäin ja tolppa tästä suivaantuneena tekee pressuun reiän.
Aseina lämpöpuhallin, iso ruuvari ja irrotusöljy käytiin taistoon. Puolen tunnin lämmittämisen, öljyämisen ja taikojen tekemisen jälkeen tulos: ei minkäänlaista liikettä ruuvissa, joka kiinnittää mötikän listaan. Päätettiin kokeilla toisenlaista lähestymistä. Tolppa kiinnittyy mötikkään jonkinlaisella ruuvilla tai mutterilla, joka menee pieneen koloseen mötikän alaosassa. Kolosta tuli ulos melko paljon vuosikertalikaa, mutta putsauksen jälkeenkään ei ollut toivoakaan nähdä millainen kanta siellä olisi vastassa. Ei muuta kuin irrotusöljyä ensin ja sitten kokeilemaan ruuvimeisseleitä ja kuusiokoloavainta. Tulos: ei mitään havaintoa, mikä kanta mahtaa olla eikä mitään liikkeen tapaistakaan saatu aikaan. Tässä vaiheessa alkoi sataa ja försti päätti, että jatketaan taistoa syssymmällä sitten.
Vaihteistoöljynvaihto
Vaihteistoöljynvaihto melkein tehtiin viime keväänä, mutta ei ollut sopivaa valutusastiaa mukana. Melkein tehtiin se myös Nauvossa lomapurjehduksen aikana, mutta ei uskallettu avata tyhjennyspulttia koska ei oltu ihan varmoja saadaanko se takaisin kiinni ja ilman vaihteistoa on hiukan ikävää pyrkiä poistumaan Nauvosta. (Epäluotettavan moottorin kanssa sinne rantautumisessakin oli tarpeeksi draamaa, mutta palataan siihen juttuun myöhemmin.)
Purjeveneen syyshuolto ja vaihteistoöljynvaihto kuuluvat erottamatta yhteen, joten tällä kertaa mukana oli valutusastia, oikeanlaista öljyä, erilaisia tarvikkeita öljyn saamiseksi oikeaan paikkaan ja rutkasti itseluottamusta. Avauspultti on vaihteiston alapuolella, juuri sillä sivustalla, jonne ei pääse käsiksi oikein millään. Styyran puolelta ylettää nipinnnapin pulttiin, muttei mahdu kääntämään räikkää, paaran puolelta ei mahdu, koska edessä on liikaa asioita. Täytyy siis yrittää ylhäältä. Kapu yletti juuri ja juuri makaamalla sitlootan pohjalla kädet ja pää moottorin huoltoluukussa. Milloinpa venetöitä olisi mukavassa asennossa tehtykään!
Pultti saatiin auki ja öljyt valutettua siististi ulos. Pultti saatiin myös takaisin kiinni prikkoineen päivineen ja uutta öljyä ujutettua tarvittava määrä sisään. Vaihteisto on käyttäytynyt hiukan oudosti jo pidempään ja poistettu öljy oli sen näköistä, ettei asia varsinaisesti ihmetytä. Liekö ollut edes oikeanlaista, vaihteistoon tarkoitettua tavaraa. Ainakin nyt tiedetään, että vaihteistossa on uutta ja oikeanlaista öljyä ja moottori on valmis talvehtimaan! Keväällä vaihdetaan vielä dieselsuodattimet ja impelleri jäähdytysjärjestelmään.
Syyshuollon intermezzo eli förstin erikoinen
Kun pultti oli paikallistettu, försti alkoi etsiä sopivaa hylsyä hylsysarjasta. Hylsysarjaa säilytetään pienessä salkussa, jossa jokaisella noin 50 osalla on oma pieni lokeronsa. Sen saa kätevästi levitettyä esimerkiksi moottoritilan avatun sivuseinäkkeen päälle, niin sopivaa hylsyä on helppo hakea kokeilemalla. Sopiva 14 mm hylsy löytyi pian ja försti sai luvan kömpiä moottorin viereisestä pistopunkasta pois katsomaan, pystyisikö pultin näkemään moottorin ali (ei pystynyt).

Pistopunkasta on hiukan hankalaa pakittaa ulos, varsinkin, jos moottoritilan sivuseinäke on auki. ”Minäpä suljen sen vähäksi aikaa”, ajatteli försti. Hylsysarjasta kuuluu aika jännä ropiseva ääni, kun noin 48 osaa varisee moottorin, akselin ja vaihteiston päälle ja mielenkiintoinen plumps-ääni, kun osa niistä päätyy moottorin alla siinä vaiheessa olleeseen vesi- ja öljylätäkköön. Samaan aikaan veneestä kiirivä ”no voi Perkele” ei kuulemma jätä epäselväksi mitä tapahtui. Tässä vaiheessa päivää gastit olivat vetäytyneet peli- ja keksitauolle autoon, mutta olivat oikein iloisia kun försti näin järjesti heille mukavaa puuhaa putsaus- ja etsintätehtävän merkeissä. Ihme kyllä kaikki osat löytyivät ja päästiin jatkamaan harjoitusta. Kuulemma jatkossa olisi aiheellista välttää tällaista ohjelmanumeroa.
Jäätymissuojaukset ja kotia kohti
Talvikuntoon laitettiin myös juomavesijärjestelmä tyhjentämällä vesipussi ja ajamalla pumppuun ja putkistoon glykolia. Samoin vessaan kaadettiin pöntöllinen glykolia ja pumpattiin se putkistoon ja pumppuun. Nyt ei pitäisi tulla jäätymisvaurioita mihinkään, missä saattaisi olla jäännösvesiä, joten oikeasti pakolliset hommat purjeveneen syyshuolto -listasta oli tehty. Voideltiin vielä läpiviennit CRC:llä ja siivottiin moottoritila öljy- ja muista roiskeista, sammutettiin lämmitin, kerättiin roskat ja jäteöljyt ja poistuttiin telakalta melko tyytyväisinä päivän työhön.
Försti
Sanasto eli förstin omat selitykset
Autopilotti: laite, joka ohjaa venettä haluttuun suuntaan
Impelleri: vesipumpun siipipyörä
Laipio: runkoa tukevoittava väliseinä veneen sisällä
Loki: veneen pohjassa oleva pieni ratas, joka mittaa kuljettua matkaa
Lämmönvaihdin: moottorin jäähdytysjärjestelmän osa
Mantookitolppa, kaidetolppa: kannen reunassa olevat tolpat, joihin kaidevaijeri kiinnitetään
Mantookivaijeri: kaidevaijeri
Kaiku, kaikuluotain: veneen pohjassa oleva laite, joka mittaa veden syvyyttä ja pohjan muotoa
Parraslista, varvaslista: kannen reunaan kiinnitetty metallinen lista, jossa on tasaisin välein reikiä ja johon voi kiinittää tukevasti esim. kaidetolpan
Styyra: keulaan päin katsottaessa veneen oikea puoli
Tuulimittari: maston huipussa oleva laite, joka mittaa tuulen suunnan ja nopeuden
Paara: keulaan päin katsottaessa veneen vasen puoli
Plotteri: GPS-navigaattori veneessä
Pistopunkka: nukkumapaikka, joka on kokonaan tai osittain istumakaukalon alla
VHF, VHF-radio: meriradiopuhelin
Yksi ajatus artikkelista “Tehdään vain pakolliset hommat”