Sijainti: 59°46.9′N, 021°22.2′E
Merikortti: Sarja C, sarja D, lehti 713, 714
Verkkosivut: https://www.uto.fi
Ensimmäisestä Saaristomeren karttojen katselusta alkaen Utö oli kangastellut miehistön mielessä. Kauas ulkomerelle, majakkasaarelle, jonka kivikkoisilla vesillä on hylkyjä vieri vieressä, purjehtiminen tuntui melko suurelta seikkailulta. Uskaltauduimme vasta muutaman Saaristomerellä purjehditun kesän jälkeen, vuonna 2018, suunnittelemaan tosissamme Utötä kohteeksi.
Utö on Suomen eteläisin asuttu saari ja sen tunnettu historia ulottuu 1500-luvulle saakka. Joidenkin lähteiden mukaan paikalla on ollut kivistä tehty merimerkki jo 800-luvulla. Saari on ollut aikojen saatossa tukikohtana niin luotseille, rannikkopuolustukselle kuin majakanvartijoillekin.
Utön punavalkoinen majakka on saaren tunnetuin maamerkki: nykyinen majakka on rakennettu vuonna 1814, samalle paikalle, jossa Suomen sodassa tuhottu edellinen majakka oli seissyt. Majakasta mekin Utön tunnistimme, kun lähestyimme saarta 26.6.2018. Oli jännittävää kiikaroida horisontissa näkyvää saaren siluettia ja etsiä majakan hahmoa.
Eteläisimmät ennätykset
Satamalahdessa on kaksi laituria vierasveneille: Havshotelin laituri ja luotsiaseman laiturin sisäpuoli. Havshotel on Suomen eteläisin hotelli (Utössä muuten pääsee tekemään monta ”Suomen eteläisin”-asiaa, kuten juuri hotelli, kauppa, geokätkö, kappeli ja hautausmaa), joka on kunnostettu vanhoihin armeijan kasarmeihin. Hotellin laituri oli täynnä, joten kurvasimme lahden perälle kylälaituriin luotsiveneiden viereen alle seitsenmetrisellä Mayalla. Naapuriveneestä kysyttiin hiukan hämmästyneinä, että mistä oikein olemme tulossa ja saimme kunnioittavan katseen, kun kerroimme että matka oli alkanut Porvoosta. Toisella puolellamme oli Britannian lipun alla purjehtiva, pienehkö – vaikkakin Mayaa huomattavasti isompi – vene, jonka melko iäkäs kippari kuunteli iltasella förstin ja gastien kikattelua ja totesi kapulle että
Small boats have always more fun!
Naapuriveneen kippari
Varsinaista satama-aluetta ei Utössä ole. Majakkakukkula ja kylä on heti luotsilaiturin vieressä, ympäri vuoden auki oleva kauppa samoin. Iso osa saaresta on asumatonta aluetta, josta osa on puolustusvoiminen hallinnassa. Alle neliökilometrin kokoinen saari on pääosin puutonta kivikkoa ja kalliota, joitain rantaniittyjä ja kanervanummia on lähinnä saaren eteläosissa. Kävelyretki eteläiselle, autiommalle osalle saarta kannattaa. Rannikon tuntumassa on vanhoja bunkkereita ja muita linnoitusrakennelmia, löytyypä sieltä jokunen tykkipatterikin. Tuulisella kalliolla on vain lintuja ja yksinäisyyttä, joka puolella meri, joka kaukana horisontissa yhtyy taivaankanteen.
Haaksirikkoja ja hylkyjä
Utöläiset ovat näillä kallioilla todistaneet useampaakin tragediaa. Vuonna 1929 suomalainen kuunari Draken haaksirikkoutui myrskyssä läheiselle luodolle, ja miehistöstä useat hukkuivat ennen kuin myrskyn laannuttua heidät pystyttiin pelastamaan. Risti ja tähti -muistomerkki on pystytetty paikalle, josta saarelaiset avuttomina joutuivat seuraamaan haaksirikkoutuneiden kamppailua.
Amerikkalainen SS Park Victory upposi vuonna 1947, myös myrskyssä. Miehistö pelastautui luodoille, mutta heistä 10 menehtyi, ennen kuin pelastusalukset pääsivät onnettomuuspaikalle. Utön rukoushuoneessa on 10-haarainen kynttelikkö, johon on kaiverrettu kaikkien onnettomuudessa menehtyneiden nimet.
Full Utö -experience
Utössä on nykyisin noin 50 vakituista asukasta, mutta kesäisin asukasmäärä moninkertaistuu kesäasukkaiden myötä. Kipparin perhetutuilla on kesäpaikka Utössä ja kun alkoi näyttää siltä, että Utö olisi meillä kohteena, kutsuimme itsemme kylään. Tuoreet savukampelat, uudet perunat ja jälkiruuaksi paistetut letut maistuivat herkullisilta ja oli mukavaa vaihtaa purjehduskokemuksia ja kuulla millaista ulkosaaristossa vakituisesti asuminen oli ollut – perhe oli myös asunut Utössä joitakin vuosia. Illan hämärtyessä yöksi försti käveli vielä saaren pohjoiskärkeen käymään kätköpurkilla ja ottamaan valokuvia ennen veneelle paluuta.
Tulossa oli kovaa keliä useaksi päiväksi, joten suunnitelmana oli jatkaa matkaa heti seuraavana päivänä takaisin sisäsaaristoon ja suojaan. Harmitti lähteä, koska vaikka käytännössä kaikki paikat oli ehditty kiertää, saaren tunnelma olisi pitänyt otteessaan vielä paljon pidempään. Aamulla lähdimme kuitenkin myrskyn alta eteenpäin ja todistimme samalla erikoista näkyä: satamalahden lähellä tehtiin ruoppaustöitä proomuun asennetulla kaivinkoneella. Kun työ oli yhdessä paikassa valmis, proomukuski meloi kaivinkoneen kauhalla seuraavaan kohteeseen. Yllättävän hallitusti tämä erikoinen vesikulkuneuvo siirtyi tuulessa ja aallokossa!
Utö jäi tämän lyhyen visiitin myötä sydämiin ainutlaatuisena kokemuksena, karuna, yksinäisenä ja kauniina.
Försti